Eräs uskova ihminen oli kysellyt tuttaviltaan, kuinka heidän uskon elämänsä laita oli. En tiedä, mitä vastauksia hän sai, mutta luultavasti sellainen kysymys havahdutti, ehkä hämmensikin, ehkä laittoi liikkeelle jotakin tärkeää. Oletko sinä kysynyt tuttavaltasi samaa asiaa? Jos tämä kysymykseni havahdutti sinut, niin pyydä rukoillen Herralta Jeesukselta Pyhän Hengen viisautta aistia oikea hetki. Rukoile myös kyseisen ihmisen puolesta rakkaudellisesti ja pyydä rakkautta Jumalalta häntä kohtaan. Kun asenteesi on rakkaudellinen, niin kohtaat ihmisenä ihmisen etkä asetu toisen yläpuolelle.
Jumala tekee työtään meissä jokaisessa – mutta huomaammeko sen. Hän kohtaa meidät hienovaraisesti, lempeästi, vaikka tietää pahat tekomme ja laiminlyönnit. Tuhlaajapoikakertomus osoittaa meille aivan erityisellä tavalla Isän laupeuden ja armon – Isä juoksee poikaansa vastaan ja kaappaa syliin, jossa poika sitten jo anteeksi saaneena ja rakastettuna sopertaa omat harhatiensä Isälle. Luther muistutti, että kristityn tehtävänä on olla lähimmäiselleen Kristus. Niin kuin Jeesus Kristus kohtaa meidät, niin meidän tulee kohdata toinen ihminen. Emmekä tässä kohtaamisessa ole yksin – Kanssamme on Vapahtaja.
Ilkka Pihlajamäki
Väkivallattomuuden ihanne
Suomessa on tapahtunut vuoden aikana kuusi perhesurmaa. Sen lisäksi väkivalta on hyvin yleistä perheissä, kouluissa, ravintoloissa ja työpaikoillakin. Fyysisen väkivallan rinnalla ilmenee avointa ja piilotettua henkistä väkivaltaa.
Liian moni suomalainen voi tällä hetkellä henkisesti huonosti. Taitaa aika monella olla myös hengellinen status ja etsintä perustusten tasolla. Ei osata vieläkään puhua tunteista, kipupisteistä ja ahdistuksista, vaikka niitä kantaa jokainen ihminen tavalla tai toisella oman elämänsä vaiheissa. Väkivalta on usein suomalainen ratkaisu kriiseissä ja ahdistuksen tunteissa. Ja jos väkivaltaa ei kohdisteta toiseen ihmiseen, niin sitten tuhotaan oma elämä.
Tämä kansamme historiasta periytynyt ratkaisumalli ja elämänasenne alkaa olla tiensä päässä. Nyt pitää opetella uutta tunneilmaisua, rakkauden ja hellyyden sanoja. On aktiivisesti etsittävä sisäisen maailman eheytymistä, selviytymiskeinoja ja henkistä terapiaa. Ihanteeksi on asetettava väkivallattomuus nollatoleranssilla. Ei saa tyytyä tilastonikkaireiden selityksiin, että kyseessä on pienen ihmisjoukon ongelma.
Kun se ei ole niin! Kyseessä on kansallinen kysymys ja ongelma, jossa myönteisillä hoitokeinoilla, hyvällä asenteella ja aikuismaisen vastuullisella ja rakastavalla otteella saadaan kierre katkaistua. Uskon sellaiseen tulevaisuuden Suomeen, jossa ostaan kiistellä ja riidellä rakentavasti, toista kiusaamatta tai puukottamatta. Uskon suomalaisuuteen, jossa hymy ja halaus nousee sisäisesti eheytyneestä ihmisjoukosta, joka kunnioittaa ja arvostaa toisen ihmisen tunne- ja ajatusmaailmaa.
Seppo Ojala


