SINUT HUNTUUNSA PEITTÄÄ

Nyt palan liekein korkeuksiin.

Sen poltteet ovat syvältä nousseet.

Minä valvon ja jään yksin ihmetyksiin.

Hahmot öiset ovat luokseni palanneet.

Mistä eloni säie taas voimansa ottaa?

Minne kohtalo yhä minut kantaa?

Lie taustalla työ viisaan muinaisen.

Maa sisäänsä salansa kätkee.

Vai onko tahtona ylevänä taivaisen,

että elämä menneestä lähtee.

Maan hiukkaset, tomu ja atomit

se tunteena, järkenä synnyttää.

Olen tunteva sielu, koti kaukana, etäinen.

Olen matkalla kohtalon yössä.

Koen rakkauden voiman ja ystävyyden.

Kuljen sisäisen maailmani työssä.

Vaan riitä ei askare köykäinen.

Lisää poltetta sieluni kaipaa.

Sinut kauniina eteeni saateltiin.

Kiitin Luojaani lahjasta kohta.

Sinä liitelit kanssani taivaisiin.

Minä maistelin mettä ja voita.

Annoit minulle itsesi, sielusi.

Sain sisimpäni täyteen voimaa.

Vaan mitä minä antaisin sinulle,

mitä et ole vielä kokenut, saanut.

Köyhän palo riittäisikö keholle,

joka hetken on vierelläni maannut.

Taidan antaa jotakin parempaa.

Tuon eteesi taivaan ja maan.

Ja enkelin eteesi kannan,

sillä kuuta en kiinni saa.

Pienen pyyntöni huulilta annan:

sinut peittäköön huntuunsa maa.

Sen kätköissä, suojassa siipien,

Hehkun aikani, rakkauden jaan.

Seppo Ojala

BLUE IN MY MIND

Sininen on neitsyt Marian väri.

Siitä on vähän matkaa violettiin,

katumuksen väriin.

Kaukana se ei ole taivaasta ja merestä,

äärettömän avaruuden ja

pohjattoman syvyyden väreistä.

Sininen laulaa surullisista muistoista,

rakkaudesta ja menetetystä onnesta.

Sininen on tuntojaan tavoittelevan

mietiskelijän sielun sävy.

Olen aina nauttinut bluesista.

Hellyn joskus sen melankoliassa liikehtimään.

Kauniisti, kaarevasti ja pehmeästi – niin tunnen.

Eikä sillä ole väliä, jos ulkopuoliset näkevät toisin.

Ulkopuolelta ei näy se, miten

itsekseni muutun sinisen herkkämieliseksi.

Ja alakuloisuus vaihtuu vähitellen

neitseelliseen puhtauteen.

Niin kuvani sinessä näen.

Seppo Ojala

VERÄJÄLLÄ

Lapsena katselin veräjälautojen raoista,

miten lehmät käyskentelivät niityllä.

Pelkäsin niitä, koska ne kasvoivat mielikuvissa jättiläisiksi.

Nyt en pelkää luotua todellisuutta,

mutta kunnioitan sen olemisen oikeutta.

Katselen toiseen suuntaan.

Pelkään, että näkökykyni, mielikuvitukseni

ja uskoni eivät riitä hahmottamaan,

miten suuresta todellisuudesta menneet viisaat puhuvat.

Minun veräjäni raot ovat yhä kovin pieniä,

ja saranat ovat ruostuneet kiinni.

Jumala turpoaa sellaisiin mittasuhteisiin,

että näen kaiken harmaana, pisteettömänä.

Toivon, että joku tulisi alas ja

asettuisi pienen ihmisen mittoihin.

Eikö sädekehäkin ole kunkin pään kokoinen.

Seppo Ojala

He loves you!

Rukoiletko?

Tunnetko Jeesuksen henkilökohtaisesti?

Onko hän elämäsi Herra vai riittääkö sinulle
Kiitos-puoli-kuppia-kristillisyys?
- Yhä kohti käyvempiä kysymyksiä?!
- Tunkeilenko?

- Kannattaako Jeesukseen uskoa ja jättää elämänsä kokonaan hänen varaansa?

Hän itse vastaa Raamatussa:
- Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Joh. 7:16,17
- "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon"! Joh. 7:37

Millaista on hänen antamansa vesi? Sitä ei tiedä, ennen kuin itse sen kokee.

Ilkka Pihlajamäki

ENKELIRUKOUS

Nostin äsken kädestäsi kortin.

Enkeli katseli pientä liekkiä,

taivaasta laskeutuvaa.

Enkeli lupasi minulle ihmeitä.

Pyysi että olisin avoin ja peloton.

”Jumala on kuullut rukouksesi.”

Niin hän vakuutti.

Ja minä kohotin hennot sieluni sormet

korkealle kuin kurottaen.

Miten ylhäältä ihme saadaan,

miten alas se annetaan.

Onko mieleni ja sydämeni peseytynyt,

puhdas ja viaton.

Saisinko tämän ensimmäisen ihmeen armosta,

lahjaksi – syntinen mies.

Seppo Ojala

LAPSI AITO JA KAUNIS

Olen jo niin vanha mies,

että ymmärrän vältellä lasten kasvatusta.

Silti juuri lapsessa näkyy herkimmillään se,

minkä aikuinen on ohittanut tai menettänyt.

Lapset ovat herkkäliikkeisyydessään vanhalle parralle nauru ja rasitus.

He ovat energisiä, takiaisen takertuvia, mielikuvituksen mylläreitä.

Lapsi luo ennen elämättömien olentojen maailman.

Hän hyppii satujen ja lihapullien maailmoissa.

Hän taittaa mistelinoksan ja lentää sillä korkeuksiin.

Lapsessa mielen aitous on kuvailemattoman kaunista.

Silmät katsovat; luottavat tai ovat luottamatta.

Toista yhtä rehellistä ei maa päällään kanna.

Minä niitä siipiä kaipaan ja silmiä tavoittelen.

Kaipaan, vaikka rasittuisin ja partani enemmän harmaantuisi.

Mukaansa tempaava suhde

Hätäisesti lausuttu rukous silloin tällöin…ajatus ylöspäin joskus…iltarukous jää kesken, kun uni yllättää. Sanotaan, että kiire on itse tehtyä ja että tärkeäksi pitämälleen asialle ihminen löytää aikaa.

Kuitenkin tuntuu, että elämässä on niin kiire eteenpäin, että ei ehdi pysähtyä miettimään, mistä on tulossa, missä on nyt ja minne on menossa. Puhumattakaan, että voisi pysähtyä viettämään aikaa kahden kesken Jumalan kanssa.

Sopivaa aikaa kun ei tahdo löytyä. Ehkä Jumala katselee  lapsiaan ajatellen, että tyytyvätpä vähään. Tyytyyhän moni avioliitossakin perin vähään. On niin paljon työasioita ja harrastuksia arjen pyörityksen lisäksi, että ei puolison kanssa ehdi viettää aikaa.

Onneksi kaikkeuden Luoja on armollinen ja laupias. Kiireensä keskellä ihminen voi pyytää Jumalalta, että tämä tulisi enemmän osaksi omaa elämää.

Sitten voikin jo saman tien kiittää häntä, että niin tapahtuu. Lupasihan Jeesus, että kolkuttavalle avataan. Saman tien voisi huokaista, että Jeesus tulisi läheisemmäksi – hänessä kun meille ihmisille paljastuu Isän valtava rakkaus. Sitten vain odottelemaan vastauksia. Jumala osaa yllättää.

Ilkka Pihlajamäki

Kelttien mystiikkaa

Kelttien muinaisessa hengellisyydessä on monia upeita oivalluksia. Eräs kauneimmista on ajatus ’anam carasta’, joka kääntyy muotoon ’sielun ystävä’.  Kelttiläiset ymmärsivät rakkauden ja ystävyyden syvimmillään kahden ihmisen väliseksi luottamussuhteeksi, joka on ollut totta ikiajoista alkaen ja jatkuu loputtomiin. Sielu on kahlitsematon, aikaan ja paikkaan sitomaton jumalallinen valo. Kahden sielun kumppanuus on rikkomaton.

Johannes Cassianus kuvaa sitä näin: ’Sitä ei mikään voi särkeä, ei aika eikä välimatka pysty sitä vahingoittamaan eikä tuhoamaan, eikä edes kuolema voi erottaa ystävyksiä toisistaan.’ Sielun ystävä rakastaa toista sellaisena kuin tämä on. Tämä rakkaus auttaa molempia löytämään oman sielunsa syvyyden ja oman minä persoonallisen kohtalon.

Sielun ystävyys on kelttien mukaan Jumalan lahja. Jumalan pyhä kolminaisuus ilmaisee täydellistä läheisyyttä, ystävyyttä ja ykseyttä. Jeesuksen sanat kutsuvat myös ihmisen tähän yhteyteen: ”Minä sanon teitä ystävikseni” (Joh. 15: 15). Kristus on ensimmäinen ystävä, joka on ollut ennen luomista. Tämä perintö säteilee maan päällä elävien sielun ystävien sisimpään. Se valaisee heidät sellaisella vapaudella, lämmöllä ja kirkkaudella, että he tuntevat syleilevänsä taivaan kauneutta. Ja samalla ylimaallinen kiintymys tulee heille todeksi.

Tämä kiintymys raivaa tieltään esteitä, antaa voimaa tärkeisiin päätöksiin ja tehtäviin ja ennen muuta avaa rohkeuden, toivon ja luottamuksen lähteet, jolloin tulevat siunaukset uskalletaan ottaa avosylin vastaan

Seppo Ojala

Filosofiako tarvitaan?

Ihailetko jotain viisasta ihmistä? Oletko saanut häneltä tärkeitä ja käyttökelpoisia näkökulmia omaan elämääsi? Sellaisen ihminen on hieno tuntea varsinkin, jos hän ei yritä olla ylempänä, vaan puhuu samalta tasolta. Niinpä hänen seurassaan ei tarvitse tuntea itseään tyhmäksi ja ymmärtämättömäksi, vaan voi itse oivaltaa asioita ja ihmetellä elämää.

Ihailen ihmistä, jolla on juuri näitä mainitsemiani ominaisuuksia. Olen yksi monista ihailijoista. Ehkä saatan olla jonkun mielestä mielikuvitukseton, kun käy ilmi ketä ihailen - Jeesus Nasaretilaista. Hänellä ei ollut virallista koulutusta uskonnolliseksi johtajaksi ja kuitenkin jo 12-vuotiaana temppelissä hän hämmästytti kysymyksillään ja tietämyksellään viisaat oppineet.

Jeesus osasi kysyä ja ihmetellä sen lisäksi, että hän tiesi paljon. Varmaan hän oli kuunnellut tarkasti opetusta kansansa historiasta, mutta oli vielä jotain muutakin – hänen ainutlaatuinen suhteensa Isään.

Ihmiset eivät useinkaan ymmärtäneet aikuisen Jeesuksen vertauksia, koska eivät viitsineet kysyä tai tyytyivät kulkemaan omien ennakkoluulojensa mukaan. Kiistatonta oli kuitenkin, että suurten joukkojen lisäksi jopa hänen vastustajansa ihmettelivät hänen viisauttaan. Kansa tunnusti, että hän opetti niin kuin se, jolla on valta eikä niin kuin lainopettajat.

Mutta ihailullakaan ei päästy kovin pitkälle. Vain ne, jotka pysyivät Jeesuksen lähellä, saivat elämäänsä suurimman viisauden: Sinä Jeesus olet Messias, elävän Jumalan Poika. Mitä tämä viisas mies, Jumalan Sana, on puhunut sanansa välityksellä sinulle?

Ilkka Pihlajamäki