Uutislistaukseen

Tiedote koronapassin käyttöönotosta Petäjäveden seurakunnassa  

9.12.2021 10.49

Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintoviraston määräyksen ja Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin soveltamisohjeen mukaan seurakunta voi halutessaan ottaa käyttöön koronapassin haluamissaan tilaisuuksissa ja näin vapautua Aluehallintoviraston määräämistä kokoontumisrajoituksista.  

Petäjäveden seurakunnassa koronapassi on käytössä konserteissa eli tänä vuonna 13.12. Lapsen ääni- konsertissa ja 19.12. mieskuoro Sirkkojen konsertissa. Koronapassin voi esittää joko sähköisesti tai paperilla. Konsertteihin pääsee sisään vain koronapassilla.  

Kauneimmat joululaulut- tilaisuuksissa toimitaan ennalta ilmoitetulla tavalla, kyläkunnittain ja 50 henkilön kokoontumisrajaa noudattaen. Toimimme näin siksi, että yhteislaulutilaisuudet ovat korkean riskin tilaisuuksia ja haluamme omalta osaltamme kantaa vastuuta terveysturvallisuudesta.  

Vaikka joudumme elämään koronaviruksen kanssa tänäkin adventtina ja jouluna, niin joulu tulee ja Vapahtaja syntyy! Hän tuokoon meille ilon, toivon ja valon tänäkin vuonna. 

 

Lisätietoja 

kirkkoherra Laura Laitinen 040-5262107/laura.laitinen@evl.fi